Esittelyssä Allegro Suomi

Tarinamme alkoi vuonna 1959, kun Aimo A. Virtanen perusti ensimmäisen maalitehtaansa Paraisilla. Ulkomaalien valmistuksen keskittyessä kesäkauteen, tarvitsi hän myös toisen tuotteen, jota voisi valmistaa ympärivuotisesti.

Ajatus uudesta tuotteesta kyti vuosien saatossa, kunnes noin 15 vuotta sitten Allegro Classic-pyykinpesuaineen tuotanto aloitettiin Suomessa. Tämä ratkaisu on osoittautunut oikeaksi ja tuotteemme ovat saaneet erittäin lämpimän vastaanoton. Positiivista palautetta on satanut niin johtavan kodinkonevalmistajan myyntipäälliköltä, internetin keskustelupalstoilta kuin perheenäideiltäkin

Sukupolvenvaihdoksen jälkeen perheyrityksemme ohjaksiin olen siirtynyt minä - Anu Kiiski, Aimon tytär. Valmistamme pyykinpesuaineemme yhä samaisessa tehtaassa Paraisilla kuin 15 vuotta sitten. Sieltä pesuaineitamme, joita nykyään löytyy useaa eri laatua, lähetetään ympäri maailmaa! On ollut hienoa nähdä, että suomalaisen työn laatua arvostetaan maailmanlaajuisesti, aiomme epäilemättä jatkaa tällä samalla linjalla tulevaisuudessakin.

anu kiiski

Minulle luonto ja viihtyisä, puhdas ympäristö on sydämen asia. Työni maisemasuunnittelijana sekä puutarhaopettajana on ollut minulle hyvin rakasta. Uskon pienillä arkipäivän vihreillä valinnoilla olevan suuri merkitys ympäristöllemme ja ihmisten hyvinvoinnille. Nyt kun olen uusien haasteiden ja valintojen edessä haluan tehdä näitä ekologisesti merkityksellisiä valintoja myös Allegro Suomessa.

Olenkin iloinen, että voin hyvällä omatunnolla käyttää turvallisia, kotimaisia ALLEGRO tuotteitamme ja tietää, ettei niistä aiheudu haittaa luonnolle tai käyttäjille. Pesukoneenikin voi paremmin ja sen käyttöikä pitenee vuosia – kiitos zeoliittivapaiden pesuaineidemme. On kiva säästää sekä rahaa että luontoa!

Meille oli tärkeää, että jauheemme sopisi kaikille ihmisille, vauvasta vaariin, ja ennen kaikkea myös herkkäihoisille ja allergikoille. Heidän on ollut kovin vaikeaa löytää pesujauheita, jotka eivät aiheuta reaktioita. Tässä syy miksi emme käytä zeoliittia, hajusteita, väriaineita emmekä säilöntäaineita jauheissamme. On toki ollut ihana käyttää omien lasteni vaatteisiin vauvasta asti pyykinpesuaineita, jotka eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista ihoärsytystä. Kestovaippakansa kiittää!

Maineemme on kiertänyt ruohonjuuritasolla, viidakkorummun kautta. Sana laadukkaista tuotteistamme on kulkeutunut henkilöltä toiselle. Alun alkujaan keskityimme suurtilaajiin, kuten pesuloihin suuren pakkauskoon vuoksi.

Pesuaineet ovat kuitenkin iloksemme löytäneet tiensä myös tavallisiin kotitalouksiin. Perheenäidit ja -isät sekä taloudenhoitajat ovat arvostaneet suurempia pakkauksia, joiden ansiosta säästyy turhilta kauppareissulta! Palvellaksemme paremmin asiakkaittamme olemme ottaneet käyttöön verkkokaupan ja nyt ALLEGROA saa tilattua Matkahuollon, Siwa- ja Valintatalomyymälöiden lisäksi myös POSTIN toimipisteisiin.

Blogimme tarkoitus

Tämän blogin tarkoituksena on tuoda meitä lähemmäs sinua, lukijaamme. Toivomme, että opit tuntemaan meidät ja edustamamme arvot paremmin. Blogimme tulee käsittelemään monenlaisia aiheita. Tulemme esimerkiksi antamaan sinulle kausiluonteisia vinkkejä mitä vaatteiden pesuun ja huoltamiseen tulee, eri vuodenaikojen haasteet ja tarpeet huomioiden. Lapsiperheitäkään emme aio unohtaa – pyykinpesu on monelle lapsiperheelle jokapäiväinen askare ja kaikki vinkit tähän liittyen ovat tervetulleita.

Lisäksi aiomme käsitellä kattavasti meille tärkeää aihetta, ympäristöä. Annamme vinkkejä siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä luonnon hyväksi.

Olisi myös mukavaa vuorovaikuttaa sinun kanssasi, eli jos blogi herättää sinussa kysymyksiä tai ajatuksia, niin jaa ne kanssamme! Keskustelemme mielellämme kanssasi ja otamme myös lämpimästi vastaan ehdotuksia blogiin liittyen! Mistä aiheista sinä haluaisit tietää enemmän? Oletko kohdannut erityisen hankalia tahroja, joista haluaisit päästä eroon? Kerro ajatuksesi, niin keskustellaan!

Toivottavasti kiinnostuit ja tulemme näkemään sinut täällä vastaisuudessakin!

Aurinkoisin terveisin,

Anu Kiiski

Allegro Suomi